Suomalainen koulujärjestelmä on hyvin yhtenäinen ala-asteelta lukioon. Koululainen oppii olemaan tunneilla, tekemään läksyjä, kirjoittamaan aineita ja lukemaan kokeisiin. Samalla opitaan niin äidinkieltä, historiaa, matematiikkaa kuin muitakin aineita. Yleensä opettamisesta huolehtivat nimenomaan opettajan ammattiin valmistuneet opettajat. Sen lisäksi heikommistakin pyritään pitämään huoli tukiopetuksella ja lukuisalla kertaamisella. Ja parhaimmassa tapauksessa paremmin pärjäävät saavat kiinnostavia lisätehtäviä. Jos kaikesta tästä huolimatta jatko-opiskelupaikka jää peruskoulun läpikäynneeltä saamatta, niin tarjolla on vielä kymppiluokka, jossa voi korottaa numeroitaan ja opetella tarvittavat tiedot paremmin.
Mikään ei kuitenkaan esivalmistele opiskelijaa yliopistoa varten. Ylioppilaskirjoitusten tarkoituksesta on puhuttu paljon. Kuinka ne eivät anna valmiuksia yliopistoon pyrkimiseen, paitsi pisteiden muodossa ja kuinka yliopistojen pääsykokeet voisi korvata ylioppilaskokeella. Kuitenkin vaikka pääsykokeet ovat stressaavia ja monet käyttävät niihin paljon rahaa, niin silti ne antavat mielestäni hyvän kuvan yliopisto-opiskelusta. Pääsykokeeseen yleensä luetaan useampi kirja ja kirjoista opiskeltuja asioita pyritään soveltamaan pääsykokeessa. Pääsykokeen laatijoista riippuu halutaanko nimenomaan vastauksena joitakin tiettyjä yksittäisiä tietoja vai halutaanko päättelyä, soveltamista ja laajempaa osaamista.
Kuitenkin tuo prosessi on karkeasti luonnehdittuna, omasta mielestäni, se miten yliopistossa opiskellaan. Jotenka yksittäinen pääsykoe valmentaa paremmin yliopistoa varten kuin lukuisat vuodet koulussa. Toisaalta voidaan nähdä, että pääsykoe kertoo myös millaiselle alalle on pyrkimässä. Olen ymmärtänyt, vaikka minulla ei asiasta kokemusta ole, että psykologian opiskeleminen lukiossa on täysin eri asia kuin psykologian opiskeleminen yliopistossa.
Ei siis liene ihme miksi tunsin olevani fuksivuonna hieman hukassa. Se sama tapa, jolla oli opiskellut sen aikaisen kouluelämäni ei enää toiminutkaan yliopistossa. Yksittäisten tietojen ja taitojen sijaan pitäisikin ymmärtää laajoja kokonaisuuksia. Tenttejä varten opiskelemisen sijaan pitäisikin opiskella muita kursseja varten. Toki koulussakin käytetään hyödyksi aiemmin opittua jotenka sielläkin pitää jotkin asiat muistaa myös kokeen jälkeenkin. Mutta koulussa opiskellaan myös paljon asioita, joita ei enää myöhemmillä kursseilla tarvita. Ja mielestäni koulun kurssit muodostavat paremmin yksittäisiä kokonaisuuksia. Yliopistolla taas kurssit ovat toki omia kokonaisuuksiaan mutta samoja asioita saatetaan opiskella useammalla kurssilla eri näkökulmasta ja kurssit menevät enemmän limittäin. Lisäksi aikaisempien kurssien tietoja tarvitaan myöhemmillä kursseilla ja koska asiat luonnollisesti oletetaan osaavan niin niitä ei sen kummemmin kerrata. Tarvittaviin tietoihin vain parhaimmillaan viitataan. Kurssitkin ovat hyvin laajoja ja yhdellä kurssilla on paljon opiskeltavaa.
Miksi sitten yliopisto on niin erilainen? Koska yliopiston päätavoite ei ole olla koulu. Yliopiston päätehtävä on mahdollistaa korkeatasoinen tutkimus ja tuottaa itselleen lisää tutkijoita. Eli jokainen yliopiston opiskelija on siis potentiaalinen tutkija. Lisäksi opetuksesta ei välttämättä huolehdi pätevät ja kokeneet opettajat vaan professorit, jotka saattavat opettaa koska on pakko ja se kuuluu työtehtävään. Professorithan ovat tutkijoita, eivät pedagogeja. Eli lukiosta yliopistoon hypätessä opetuksen taso todennäköisesti laskee.
Opetuksen tason laskun lisäksi opiskelijat saavat tutustua akateemiseen vapauteen, joka on samalla akateeminen vastuu. Käytännössä lukujärjestykset ja opintosuunnitelmat pitää tehdä itse. Samoin opinnoistaan pitää huolehtia itse sillä kukaan ei tule kyselemään jos olet poissa. Joissakin aineissa saattaa olla malliopintosuunnitelmia, joita voi seurata mutta muuten opintojen suunnitteleminen on opiskelijan harteilla.
Löysin mielenkiintoisen artikkelin aiheesta. Se on vuodelta 2006 mutta edelleen mielenkiintoinen. Artikkelissa on vinkkejä yliopisto-opiskeluun. Kirjoitan siitä aiheesta myöhemmin.
